Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Enkelit kuvissa

Mestarit enkeleinä kuvissa

Vuosien varrella enkelit kuvissa ovat olleet Share Internationalin mukavinta satoa sen lukijoiden kannalta: yhtäältä kuvat ovat kiehtovia kertomuksia kosmoksen elämästä ja toisaalta enkelit kuvissa ovat pätevä osoitus siitä, että elämä on laaja-alaisempi totuus kuin mitä tämän päivän tiede antaa ymmärtää. Me kaikki olemme kokeneet tai lukeneet että on (nykytieteelle) selittämättömiä asioita, tässä joitain kuvia sellaisista.

Enkelit NASAn kuvissa

NASA onnistui 15.10.2012 kuvaamaan puolen maapallon kokoisen enkelin NASA onnistui 15.10.2012 kuvaamaan puolen maapallon kokoisen enkelin. Benjamin Cremen Mestari vahvistaa kuvan aitouden. Kuva on NASAn aurinkoa jatkuvasti kuvaavasta kamerasta ja suuri enkeli (tai deeva toiselta nimeltä esim. intialaisessa traditiossa) näkyy kuvassa klo viidessä.

Uutinen NASAn kuvaamasta enkelistä oli USA:ssa nähtävissä Times squarellakin
Kuvassa on uutislähete Times Squarelta New Yorkista siitä miten NASAn huhtikuussa 2013 kuvaama noin puolen maapallon kokoinen enkeli lentää auringon lähettyvillä.

Vaikka tämä enkeli on tallentunut jo kaksi kertaa NASAn kameraan (suurnäytön kuvissa enkeli on kello viiden kohdalla valkoisena), ei USA:n avaruushallinnolla ole mitään selitystä ilmiölle.
(Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että kyse oli enkelievoluution jäsenestä, joka tuli näkyväksi tarkoituksenaan tullakin kuvatuksi.)


Kansanjoukon tukena

Ratsastaja valkoisella ratsulla oli Maitreyan ihme Tahrir-aukiolla
Maitreya enkelinä tässä Kairossa Tahrir-aukiolla otetussa kuvassa (videossa) kun hän ratsasti paikalle valkoisella ratsulla. Kuva uutislähetyksestä Arabikeväältä 2011.


Ylivalaisun aikana

Tämä kuva otettiin 26.9.2001, Amsterdamissa Benjamin Cremen luennon yhteydessä. Kuvan ottaja, Ellen Bernards, istui auditorion eturivissä, vasemmalla puolella ja otti kuvan juuri kun tilaisuuden ensimmäinen ylivalaisu oli alkamassa. Kehittäessään kuvan, hän huomasi siinä olevan kolme hahmoa, eikä vain Cremen ja tulkin kaksi hahmoa. Creme, jolla on kuvassa pikkutakki ja solmio istuu kasvot kohti yleisöä, kun taas salaperäinen hahmo katsoo kameraan päin; hänellä ei ole solmiota ja hänen paitansa ylimmät napit ovat auki. Hahmojen epäselvyys johtuu valon määrästä, joka säteilee Maitreyasta ylivalaisun aikana.
Tämä kuva otettiin 26.9.2001, Amsterdamissa Benjamin Cremen luennon yhteydessä. Kuvan ottaja, Ellen Bernards, istui auditorion eturivissä, vasemmalla puolella ja otti kuvan juuri kun tilaisuuden ensimmäinen ylivalaisu oli alkamassa. Kehittäessään kuvan, hän huomasi siinä olevan kolme hahmoa, eikä vain Cremen ja tulkin kaksi hahmoa. Creme, jolla on kuvassa pikkutakki ja solmio istuu kasvot kohti yleisöä, kun taas salaperäinen hahmo katsoo kameraan päin; hänellä ei ole solmiota ja hänen paitansa ylimmät napit ovat auki. Hahmojen epäselvyys johtuu valon määrästä, joka säteilee Maitreyasta ylivalaisun aikana. Monet sanovat näkevänsä Cremen sananmukaisesti häviävän valon taakse.

Sivun alkuun