Jakamisen periaate pelastaa maailman

Liverpoolin parantava lähde, Maitreyan aktivoima vesi löytyi

1991 – 2008: Maitreya ilmaantuu ihmeenomaisesti suurille väkijoukoille kautta maapallon.Useissa tapauksissa hän on ennen ilmaantumistaan magnetisoinut jonkin vesistön läheisyydessä. Useat ovat raportoineet parantuneensa näistä vesistä. Tällaiset vesilähteet keräävät kasvavia kävijämääriä Tlacotessa (Meksikossa), Nordenaussa (Saksassa) ja Nadanassa (Intiassa).

Maitreyan aktivoima vesi on taas löytynyt

Arvoisa päätoimittaja,

Liverpoolissa, Pyhän Jamesin puutarhassa, on Chalybeaten lähde, jonka Maitreya on aktivoinut
Liverpoolissa, Pyhän Jamesin puutarhassa, on Chalybeaten lähde, joka löydettiin jo vuonna 1775, jolloin paikalla oli vielä louhos. Löytämisestään lähtien lähteellä on väitetty olevan vaikuttavia ominaisuuksia.

Äskettäin eräs ystäväni palasi kotiin aamun varhaisina tunteina ja havaitsi, että hänen vetensä oli käännetty pois päältä. Kaivatessaan kovasti yöllistä kupillistaan, hän muisti, että hänellä oli pullo lähdevettä, jonka joku oli hänelle antanut. Hän valmisti kupillisen teetä ja rentoutui. Herätessään seuraava aamuna, hän tunsi jäykkyyttä selässään. Hän taivutti selkäänsä ja kuului kova poksahdus. Tästä hetkestä alkaen hänen liikkuvuutensa on ollut parempaa (hänellä on pitkään ollut selkäongelmia) ja hän on kyennyt nostamaan kätensä päänsä yläpuolelle, mitä hän ei ollut kyennyt tekemään vuosiin. Koko hänen käytöksensä on muuttunut ja hän sanoo tuntevansa itsensä lapseksi jälleen. Hän on vakuuttunut, että juuri lähteen vesi on saanut aikaan hänen paranemisensa.

Vesi vaikuttaa paljon paksummalta kuin hanavesi ja sitä ei kykene juomaan paljoa, jo yhden kupin jälkeen tuntee itsensä kylläiseksi. Kylmänä päivänä vesi on lämpimämpää kuin ilma. Ihmiset ovat kertoneet lemmikeistään, joita eläinlääkäri ei ole kyennyt parantamaan, mutta jotka ovat toipuneet sairauksistaan, kun ovat saaneet säännöllisesti tätä vettä. Eräskin kertoi, että hänen koiransa oli masentunut ja epätoivoinen kärsiessään hirveästä ihosairaudesta. Juotuaan kaksi päivää tätä vettä, koira oli leikkisä ja hyvää vauhtia toipumassa. Tämä vesi on todellakin vahvistavaa lääkettä kaikille sitä nauttiville, ja siitä tulee parasta teetä ikinä! Voitteko kertoa, mikä on veden tausta?

R.P.  Wallasey, Merseyside, UK.

( Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että Maitreya aktivoi tämän lähteen lokakuussa 1995. Share International raportoi, että 15.lokakuuta Maitreya ihmeen omaisesti ilmestyi 600 kristitylle Liverpoolissa, jossa Hän sai ” yllättävän avointa vastakaikua”. Katso lista Maitreyan ilmestymisistä oikeaoppisille uskonnollisille ryhmille vuodesta 1988 vuoteen 2002 kirjasta Maitreya`s Mission Volume Three: ”Maitreya aktivoi kosmisilla energioilla lähteen aina lähellä sitä paikkakuntaa, jossa hän kulloinkin aikoi ilmestyä. Sen vuoksi vedessä on tavallisesta poikkeavia parantavia ominaisuuksia.”) Lähde: Share International -lehti 12/2013.

 

Lisätietoa aiheesta Maitreyan aktivoimat vedet

Artikkeli Maitreyan aktivoimista vesistä ja valon teknologiasta

Lista Maitreyan esiintymisistä joissa vesi aktivoitiin ja joihin Creme yllä viittaa, klikkaa!

Miksi, jos Maitreya on puhunut satojen ihmisten kokouksessa, asioita ei ole laajasti käsitelty mediassa?

Sivun alkuun