Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Ihmeet ja merkit -artikkeli: Valtava valospiraali Norjan taivaalla oli Maitreyan 'tähti'

Valtava valospiraali Norjan taivaalla oli Maitreyan 'tähti'

- Ihmeitä maailmalta

Koko vuoden 2009 ajan Maitreyan airuena toimiva ”tähti” on ollut nähtävissä taivaalla ja viimeisimmät havainnot ovat olleet jo lähes uskomattomia, kuten kuvamme näkymä Norjasta, missä tuo ”tähti” aiheutti noin 12 minuutin mittaisen valoshown taivaalle.

Valospiraali Norjan taivaall oli Maitreyan 'tähti'

Pohjois-Norjan yllä 9.12.2009 nähty valtava loistava spiraalivalo oli maailmanlaajuisen uutisoinnin kohde. Ilmiö kesti yli 10 minuuttia.

Sharen joulukuussa 2008 julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan "Aivan lähiaikoina suuri, kirkas, tähti tulee ilmaantumaan taivaalle." Norjan spiraalivalo oli juuri tuo samainen "tähti", eikä suinkaan epäonnistunut venäläinen ohjuskoe, kuten virheellisesti uutisoitiin.

Benjamin Cremen Mestari vahvisti, että kierteinen valoilmiö oli yksi neljästä avaruusaluksesta, jotka näkyvät eri puolilla maailmaa, ja joita kutsutaan nimellä Maitreyan "tähti".

Kuva Norjan valospiraalista, joka näkyi taivaalla yli 10 minuuttia. Kuvattu aamulla klo 07:49:46, koordinaateissa 69 deg 59' 32.37" N, 21 deg 41' 44.45" E, kuvaaja D Rapp

Kysymys Benjamin Cremelle

K: Vaikuttaa siltä, että Norjalla on erityinen johtava asema "tähden" osalta. Ensin oli luullakseni ristin muotoinen tähti ja nyt tämä kiehtova sekä mahtava spiraali. Osaatteko selittää miksi näin on? Onko Norjan säderakenteella jotain asian kanssa tekemistä?

V: Kyse on silkasta yhteensattumasta, mutta olemme iloisia siitä, että norjalaiset ovat olleet niin valppaina, että ovat raportoineet nämä tapahtumat julkisesti.

Youtubessa

Lähettämämme lehdistötiedote aiheesta.

Lähde: Share International 1-2/2010

Lue Iltalehden artikkeli aiheesta.

”Merkit Maitreyan läsnäolosta maailmassa lisääntyvät” Tämä erään Maitreyan läheisimmän avustajan sitaatti oli kirjoitettuna Share Internationalissa v. 1988. Hän sanoi myös, että maailma tulee tulvimaan Maitreyan aikaansaamia tapahtumia, joita ihmismieli ei voi ymmärtää.

Benjamin Creme: Merkkejä on olemassa heitä varten, jotka tarvitsevat niitä vahvistuakseen uskossaan ja antaakseen meille tarvittavaa rohkeutta ja vakaumusta päästäksemme eroon itseriittoisuuden tunteesta, ja jotta voisimme yhdessä ryhtyä suorittamaan niitä lukemattomia tehtäviä, jotka tarvitaan maailman pelastamiseen. Lähde: Share International, 7-8/1988


Sivun alkuun