Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Uutisaihe: Brexitin suurempi kuva

Brexitin suurempi kuva

Peukalosääntönä voitaneen pitää sitä, että siellä missä ilmenee epäharmoniaa tai separatistisia taipumuksia, on hyödyllistä analysoida syitä niiden takaa. Jakautumiskehitys tuottaa eripuraa ja ryhmittymiä ja se saa kasvuvoimaa kaaoksen voimista. Varmastikin on viisaampaa valita yhtenäisyys ja työskennellä yhteisen hyvän eduksi. Yleinen taipumus ihmiskunnan kehittyessä ja laventaessaan kykyään identifioitua muihin – riippumatta siitä kuinka vierailta nuo ”muut” vaikuttavat – on liikkuminen kohti suurempaa yhteenkuuluvuutta, ja siltikin moninaisuutta aina kunnioittaen ja sitä ilolla tervehtien. Jokaisella kansalla on omat ainutkertaiset ominaisuutensa, mutta ne tulisi saattaa suuremman ryhmän palvelukseen.

Tammikuussa 1971 Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti sopi liittymisestä Euroopan yhteismarkkinoille, kuten nimi tuolloin oli. Konservatiivien pääministerinä toimi Edward Heath, joka oli myös muusikko, meriä käynyt merimies ja jonkin sortin visionääri. Hän uskoi, että Britannian oikea asema tuona ajankohtana historiassa oli osana Eurooppaa, yhdentyneenä vuosisatoja kestäneen konfliktin jälkeen. Aina tuohon saakka Britannia oli pysytellyt Euroopan ulkopuolella, alun perin Winston Churchillin eli Britannian pääministerin ja Ranskan presidentin, Charles de Gaullen toimista. Molemmat toimien omista ”patrioottisista” tarkoitusperistään. Kun parlamentti päätti yhdentymisestä, Heath osaltaan istahti klavikordinsa äärelle ja soitti kiitollisuudesta yhden preludeista Bachin Das wohltemperierte Klavierista, joka kuvastaa rauhaa ja harmoniaa

Vuosia myöhemmin, ja niin suuri oli tästä sopimuksesta noussut eripura, että vuosia myöhemmin tuolloin Työväenpuolueen pääministeriksi noussut Harold Wilson järjesti kansanäänestyksen tarjoten siten Britannian kansalle mahdollisuuden jäädä yhteisöön tai lähteä siitä. Kaksi kolmasosaa äänesti jäämisen puolesta.

Päivää ennen äänestystä (4.6.1975) Benjamin Cremen kirje julkaistiin The Timesissa. Creme puhui voimallisesti jäämisen puolesta rauhan ja yhtenäisyyden nimissä. Kirje on luettavissa alla.

Vaikkakin jäsenyys EU:ssa (joka oli muuttanut nimensä ja kasvanut 27 jäsenmaan kokoonsa) tuotti Britannialle moni etuja, tuota jäsenyyttä on koko ajan vastustanut äänekäs vähemmistö oikeistolaisia, jotka vastustivat EU:n sääntelyä ja vasemmistolaisia, jotka näkivät EU:n ”kapitalistisena salaliittona”. Vuonna 2016 konservatiivihallitus, joka pelkäsi kannatuksensa murentumista voimakkaan oikeistolaiselle UKIP-puolueelle, pääministeri David Cameronin johdolla järjesti uuden kansanäänestyksen, olettaen että jäämisen kannattajat voittaisivat. Äänillä 51,9% eron ja 48,1% EU-jäsenyyden puolesta, Brexitin kannattajat kuitenkin voittivat. Tätä kirjoitettaessa helmikuun alussa 2019, brittiparlamentti on edelleen tuskaisessa sekaannuksen tilassa koskien sopimusta Britannian eron osalta maaliskuun 2019 lopulla.

Joitain päiviä ennen kansanäänestystä 23.6.2016 tuolloin jo hyvin sairas ja sokeutunut Benjamin Creme, auttoi vaimoaan Phyllis Cremeä kirjoittamaan Share Lontoon ryhmälle epämuodollisen kirjeen, ja taas puolustaen jäämistä Unioniin ja jälleen syynä yhtenäisyys. Kuten aina, Creme puolusti liikehdintää kohti yhtenäisyyttä ja poispäin separatistisuudesta ja hän näki kyseisen kansanäänestyksen hyvin regressiivisenä askelena. Cremen kirje on alla.

Creme on selväsanainen siitä, että meidän tulisi olla vastakin osana Eurooppaa. On totta, että hän ei kannata liittymistä yhteisvaluutta Euroon, mutta se on erillinen asia ja Britanniahan ei ole osa euroaluetta. Creme ei myöskään ole ylikansallisen supervaltion kannattaja. Jokaisen yksittäisen maan erityislaatuinen identiteetti on nimenomaan tärkeää ja sitä pitää ylläpitää, mutta sehän ei estä olemista osana myös osana suurempaa kokonaisuutta, olla yksittäistä valtiota paremmissa asemissa kamppailla sellaisia tärkeitä asioita vastaan kuten ilmastonmuutos. Me kaikki tiedämme, että Euroopalla on monia vikoja. Mutta mikäli me maana mielimme korjata niitä, varmaankin on parempi tehdä niin sisältä käsin eikä ulkoa käsin. Siten tässä on todellisuudessa kyse yksilöllisyydestä moninaisuudessa. Jokainen maa on yksilöllinen, mutta kullakin on paljon annettavaa suurelle kokonaisuudelle. (B.C. ja P.C. 21.6.2016)

Alkuperäistä viestiä ja kansanäänestyksen tuloksen selviämistä seuranneessa lisäisessä viestissä Creme totesi.

[Mestarit]uskovat yhtenäisyyteen moninaisuudessa ja siten päätös kohti Brexitiä on tästä näkökulmasta separatistinen ja eristäytymistä osoittava. Se oli sysäys menneisyyteen, jossa Britannia oli Iso, kohti päätösvallan takaisin ottamista, jotka molemmat ovat aina vain mahdottomampia maailmassa, joka – oikeutetusti – on aina vain keskinäisriippuvaisempi.

On selvää, että EU:lla on monia kapitalistiselle järjestelmälle luontaisia vikoja, mutta sen kokonaisedut kuten lait ihmisoikeuksien puolesta sekä yhteistyömallit tutkimuksessa ja uudistumiskyvyssä olivat haittoja suuremmat… Tärkeämpää vielä on tunne liikkeestä kohti suurempaa yhtenäisyyttä, itsemme näkeminen yhtenä suurena ihmiskunnan perheenä, ilman että menetämme elimellisen tärkeätä yksilöllisyyttämme. Varsinkin nuoret ihmiset kokevat ylpeyttä voidessaan nähdä itsensä kansalaisina Euroopassa yhtä lailla kuin Iso-Britanniassa. (B.C. ja P.C. heinäkuussa 2016)

Maitreyan näkökulma

Seuraavassa lainauksia niistä Maitreyan viesteistä, jotka Hänen yhteistyökumppaninsa välitti Lontoon aasialaiselle yhteisölle ja jotka n jaettiin lehdistötiedotteina Share International -lehden toimesta ja jotka sittemmin on painettu osaksi kirjaa Maitreya’s Teachings: The Laws of Life.

”Euroopan Yhteisö – EY:n ihanteiden ei pidä muuttua liian yleviksi eivätkä ne saa vaarantaa yksittäisten maiden kansallisia ja kulttuurisia identiteettejä. Nuo ovat pyhiä asioita eikä niihin saa kajota. Mutta EY:llä on roolinsa maailman maiden ravitsemisessa.” (marraskuu 1989)

“– – Maat tulevat ylläpitämään pyhän yksilöllisyytensä. Ruokaa, suojaa ja suojelua tulee tarjota ensisijaisena apuna, jotta tuhoisat nationalismin ja rasismin siemenet eivät saa tilaa kasvaa. Vapaakauppa ei ole samaa kuin kaikkien kansallisten rajojen valvonnan lopettaminen –– Jos sallimme tämän, kansalliset identiteetit tulevat kärsimään. Tämä kärsimys itsessään tuottaa kansallismielisyyttä ja rasismia, ja ne itsessään ovat tuhon siemeniä.” (syyskuu 1993)

Mestari Dhwhal Khul kirjoittaa kirjassaan The Externalisation of the Hierarchy vuonna 1948 hahmotelmaa useista eri mahdollisista kansainvälisistä skenaarioista politiikan ja talouden aloilla. Hän päättelee, että perustuen ”kaikille indikaattoreille ja vallitseville globaalitrendeille, edelleen taltuttamaton tiettyjen voimakkaiden valtioiden ahneus on kieltämättä valloillaan.”

D.K. kuvaili sitten erilaisia kansallisia, kaupan, kulttuurin ja geopolitiikan liittoumia, jotka voisivat johtaa jonkin yhden ideologian dominanssiin. Yksi mahdollinen skenaario oli seuraava.

”Maailma jakautuneena ’blokkeihin’ yhtenäiseksi avuksi ja taloudelliseksi jakamiseksi. Tästä ehdotettu sopimus Britannian, Ranskan ja Benelux-maiden kesken on orastava mahdollisuus, joskin sitä kuormittaa kyseenalaiset syyt, kun tarkastellaan Hierarkian näkökulmasta. Tämän sopimuksen suurin taustasyy on pelko, mutta siinä on siltikin sisään leivottuna toivon siemen. Itseisarvoisesti ei ole mitään väärää siinä, että mikä tahansa ryhmä maita ryhtyvät keskinäiseen apuun ja taloudelliseen yhteystyöhön. Väärä näkökulma tulee peliin mukaan kun ne seisovat yhtenä rintamana yhdistyneenä jotain muuta maata tai mitä tahansa ihmisryhmää vastaan .”

”Blokit itsessään voivat olla hyviä ja kunnollisia, mikäli ne noudattavat luonnollisia jakolinjoja, kielialueita ja kulttuurisia eroavaisuuksia. Ne voivat itseisarvoisesti olla hyviä, jos ne luodaan syinään taloudelliset, opetukselliset, uskonnolliset ja sosiaaliset tarkoitusperät eivätkä ne siten tuota syytä todelliseen huoleen. Tuon kaltaiset ryhmittymät olisivat kulttuurisia eivätkä sotilaallisia; taloudellisia, eivätkä ahneita; ja ne voisivat luoda normaalin sekä edistyvät liikehdinnän muodon poispäin separatistisesta menneen ajan kansallismielisyydestä ja kohti kaukana siintävän tulevaisuuden Yhden Maailman ja Yhden Ihmiskunnan syntyä. Tämä tullaan jonain päivänä näkemään, mutta ei vielä tänään. Ihmiskunta ei vielä ole valmis ylikansalliselle hallinnolle, eikä sillä olisi keskuudestaan tuottaa sellaista epäitsekästä ja kouliintunutta valtiomiestä, jota sellainen edellyttäisi. Nyt vielä, tuollaisessa järjestelyssä on enemmän siemeniä vaaraan kuin apuun. Yhtä kaikki kyse on unelmasta, joka jonain päivänä tulee toteutumaan, kunhan blokkien syntymisen ja toimimisen kautta ihmiset ovat itselleen osoittaneet kuinka elää ja työskennellä yhdessä.”

”YK on edelleen maailman toivo ja voi pysyä sellaisena.”

Julkaistu, 15.2.2019.

Henkisen Hierarkian tulo julkisuuteen on ihmisen näkökulmasta verkkainen prosessi. Tänä päivänä uutiseksi luokiteltavaa tapahtuu harvakseltaan. Tähän osioon on koostettu taustatapahtumia, jotka täydentävät kokonaiskuvaa Hierarkian julkisuuteen tulosta.


Sivun alkuun