Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Uutisaihe: Prinsessa Dianan kuolemasta 20 vuotta

Prinsessa Dianan kuolemasta 20 vuotta

Dianan hautajaisten kulku oli Julkitulon päivän kenraaliharjoitus
Walesin prinsessan, Dianan, kuolemasta on 31.8.2017 tullut kuluneeksi 20 vuotta ja julkaisemme siksi Cremen Mestarin kirjoituksen sekä Benjamin Cremen 1997 antaman kannanoton noihin murheellisiin tapahtumiin Pariisissa ja Dianan hautajaisten aikaan koettuihin erityislaatuisiin tapahtumiin.

“Kun kansakunta menettää pääedustajansa, kansa kokonaisuutena kärsii traumasta ja shokista. Näin on tänään Englannissa. Prinsessa Dianan, “kansan prinsessan”, kuolema on särkenyt miljoonien sydämet ja ennennäkemätön “ihmisten voiman” näyttö on ohjannut surun laatua ja laajuutta.

Se, että ihmiset rakastivat häntä, on ilmeistä eikä siitä ole epäilystä. Seikka, että hänkin rakasti heitä ja pyrki palvelemaan heitä, on herättänyt miljoonien toiveet ja osoittanut heidän valmiutensa Maitreyan, rakkauden Herran, viestille. Dianan rakkaus, huolenpito ja välittäminen voittivat ihmisten sydämet puolelleen.

Kansakunnat, luonnollisesti, ovat monimutkaisia yksiköitä, ja monisyiset ovat niiden luonteenpiirteet. Britannia on nyt joka tapauksessa kansa, jonka sielu jo hiukan ilmentää itseään. Kyseessä on todellakin sielun rakkaus, mitä maailma todistaa tänään tapahtuvaksi. Ei myöskään ole sattumaa, että Maitreya, rakkauden ruumiillistuma, oleskelee Britannian pää-kaupungissa.

Kun Maitreya ilmestyy avoimesti koko maailmalle, Hän tulee samalla lailla herättämään kaikkien kansojen rakkausluonteen, luoden täten rakkauden myrskynsilmän, jonka kirkkaus tulee muuntamaan ihmisten elämät. Tällä tavoin, ihmisen itsensä avulla, Suuri Herra tulee työskentelemään saattaakseen tehtävänsä päätökseen: palauttamaan pyhyyden sen oikealle paikalleen ihmisten sydämiin…

(Mestarin artikkeli, “Kansakunta suree”, Share international –lehti, lokakuu 1997)

Kuten useimmat lukijat ovatkin tietoisia, Walesin Prinsessa Diana kuoli traagisesti liikenneonnettomuudessa varhaisina aamun tunteina sunnuntaina 31.8.1997 36 vuoden iässä. Tapahtuma järkytti suuren osan kansakuntaa ja maailmaa. Niin tuttuja olivat hänen moninaiset huolensa köyhien, vähempiosaisten, sairaiden tai barbaaristen maamiinojen viattomien uhrien asiasta, että hänen kuolemansa on aikaansaanut erityislaatuisen surun ja sympatian aallon.

Lauantaina 6.9. pidettiin hautajaiset Westminster Abbeyssä Lontoossa, missä paikalla eivät olleet vain ”suuret ja mahtavat”, vaan sadat edustajat niistä monista hyväntekeväisyysjärjestöistä, joissa Prinsessa oli tukijana.

Surunvalittelut maailman johtajilta ja niiden järjestöjen johtajilta, jotka olivat saaneet osakseen Prinsessa Dianan huolenpidosta vuosien saatossa, sekä osoitukset hänen rakastavasta kontaktistaan suuren yleisön yksittäisiin jäseniin, ovat tulvineet ja herättäneet kansakunnan huomaamaan hänen vaikutusvaltansa ja rakkautensa todelliset ulottuvuudet. Hän oli sanojen todellisessa merkityksessä ”kansan prinsessa”.

Odottamattomalla tavalla, kohtalo sai meidät myös suremaan Äiti Teresan kuolemaa, joka 87-vuotiaana kuollessaan, oli ollut roolimalli Prinsessa Dianalle. Mestariltani saadut tiedot tuovat mielenkiintoista valoa Prinsessa Dianan hautajaisten erityislaatuisten tapahtumien ylle, kuten seuraavista kysymyksistä ja vastauksista voidaan lukea.

Kysymyksiä ja vastauksia Benjamin Cremelle

Prinsessa Dianan hautajaisten päivänä oli tunnettavissa ennenkokematon miljoonia brittejä koskettanut, sydämestä tuleva reaktio. Onko mahdollista, että Maitreya siunasi koko kansakunnan? (Lokakuu 1997)

Tuo ennenkokematon vastaus tuli ihmisten sydämistä; se oli heidän rakkautensa Dianaa kohtaan, häntä, joka antoi niin paljon rakkautta puutteessa oleville ja laiminlyödyille. Maitreya vahvisti tuon energian valtavalla oman energiansa, Kristusprinsiipin, vuodatuksella, mihin kansa spontaanisti reagoi varsinaista syytä tietämättä. Oli, kuin kyseessä olisi ollut, kenraaliharjoitus siitä mitä tulee tapahtumaan maailmanlaajuisesti Julkitulon päivänä.

Britannian sielun säde on toinen eli rakkaus/viisauden säde. Mestarini viittaa tässä kirjassa olevassa artikkelissaan tuon säteen ilmentymiseen kuluneella viikolla aina Dianan kuolemasta asti. [Lisätietoa kansojen säderakenteesta voi saada kirjoista Maitreya’s Mission I ja II.]

Onko mahdollista, että Prinsessa Diana oli joskus tavannut Maitreyan, tai tiesi Hänestä? (Lokakuu 1997)

Hän oli todellakin kuullut Maitreyasta ja halusi kuulla koko tarinan. Tämä oli uudella tavalla valaissut kokemusta – näkyä – jonka Maitreya antoi hänelle 1989. Tämä ohjasi hänen elämänsä palvelukseen sairaiden ja vähäosaisten hyväksi. Siitä lähtien Maitreya magnetisoi hänen oman rakkauden energiansa, mikä olikin valtavana voimana hänen senjälkeisessä hyväntekeväisyystyössään. Hänen kuolemansa jälkeen tuhannet ihmiset ovat lausunnoissaan viitanneet suoraan Dianan parantavaan läsnäoloon ja voimaan. Vakavasti sairaat ja kuolevat ihmiset ovat kokeneet hänen kosketuksensa ja sanansa valtavan kohottavina.

Millainen selitys teillä on väitteille, että jotkut surijat näkivät Dianan kasvot kirjoittaessaan nimeänsä yhteen monista tämän suruvalittelukirjoista? (Lokakuu 1997)

Se on totta. Maitreya laittoi Dianan kuvan monien satojen ihmisten mieliin hänen kuolemaansa seuranneella viikolla.

Oliko Prinsessa Dianan kuolema ennalta määrätty ja tarkoitettu? Vaikkapa jonkinlaisena symbolina tai uhrina? (Lokakuu 1997)

Ei. Se oli seurausta traagisesta onnettomuudesta. Sen aiheuttivat ne kuvaajaverikoirat, jotka tekivät hänen elämästään kurjuutta. Teknisesti katsoen se oli tappo.

Osaatteko sanoa, oliko Dianan auton kuljettaja humalassa vaiko ei? Jos ei, kuka oli vastuussa onnettomuudesta? (Lokakuu 1997)

Minun tietoni on, että kuljettaja oli täysin selvä ja auto oli täysin hänen hallinnassaan (aina viime hetkeen asti), mutta hän häiriintyi papparazzien tunkeilusta auton ympärillä ja sen edessä. Papparazzit olivat täten suoraan vastuussa Dianan ja hänen kumppaninsa kuolemasta.

Voisitteko sanoa, kulkiko Prinsessa Dianaa ja Dodi Al Fayedia kuljettanut auto todellakin 121 mailin nopeutta, niin kuin on väitetty? (Lokakuu 1997)

Minun tietoni on, että auto kulki 60 mailia tunnissa onnettomuuden sattuessa.

Mikseivät Mestarit suojelleet Prinsessa Dianaa, niin kuin he suojelevat muita? (Lokakuu 1997)

Karman laki säätelee sitä astetta, millä kutakin yksilöä voidaan suojella. Mestareiden väliintulo oli pelastanut Prinsessa Dianan onnettomuuksilta ja vahingoilta useita kertoja tämän elämän aikana. Valitettavasti tämän suuren uhan kohdalla, Laki ei sallinut sen asteista väliintuloa, mikä olisi suojannut hänet. Törmäyksen voima johti niin valtaviin sisäisiin vammoihin, ettei hänen kehonsa olisi enää ollut toimiva ja hyödyllinen hänelle.

Olen hämentynyt teidän lausunnostanne, että Walesin Prinsessan onnettomuus oli täysin onnettomuus. Minä kuvittelin oman esoteerisen kokemukseni pohjalta, että (henkisesti) mitään onnettomuuksia ei olisikaan. Toisin sanoen, ”korkeammat voimat” olisivat tietoisia johonkin tiettyyn lopputulokseen johtavista tapahtumista ja että kaikelle on aina syynsä? (Marraskuu 1997)

Korkeammasta näkökulmasta onnettomuuksia ei olekaan, mutta fyysisellä tasolla niitä on. Onnettomuus on energiaräjähdys. Jos keräämme tunne-energiaa, jännitettä, sen on räjähdettävä, ja silloin me koemme onnettomuuden. Me luomme sen, ja se tapahtuu siinä vaiheessa, kun jännite saavuttaa tietyn kriittisen pisteen.

Julkaistu, 31.8.2017.

Henkisen Hierarkian tulo julkisuuteen on ihmisen näkökulmasta verkkainen prosessi. Tänä päivänä uutiseksi luokiteltavaa tapahtuu harvakseltaan. Tähän osioon on koostettu taustatapahtumia, jotka täydentävät kokonaiskuvaa Hierarkian julkisuuteen tulosta.


Sivun alkuun