Benjamin Creme kirjoittaa: Tahtoisin muistuttaa lukijoitamme siitä erityislaatuisesta osasta, joka Maitreyalla, Maailmanopettajalla, oli tapahtumissa, jotka johtivat Nelson Mandelan vankilasta vapauttamiseen 27 vuoden vankeuden jälkeen (kuten muistutettiin Share International –lehdessä 1–2/2008). Kuitenkin jo syyskuun numerossamme 1988 Share International ilmoitti, ja aiheesta annettiin lehdistötiedote, että hra Mandela tultaisiin vapauttamaan pian.

Kun hra de Klerkistä tuli Etelä-Afrikan presidentti ensi kerran, Maitreya meni Mandelan vankilaan ja pyysi tätä kirjoittamaan presidentille anoakseen tapaamista. Mandela nauroi ja sanoi: ”Minä en saa edes tapaamista vankilan johtajan kanssa, saatikka sitten maan presidentin kanssa”. Maitreya sanoi: ”Kyllä, tiedän. Mutta kirjoita kirje kaikesta huolimatta ja minä teen loput.” Mandela kirjoitti pyydetyllä tavalla de Klerkille tämän virkaanastujaispäivänä elokuussa 1989. Maitreya lähestyi presidenttiä tämän rukouksen yhteydessä ja istutti tämän päähän ajatuksen, että oli tullut aika päättää apartheid Etelä-Afrikassa. Presidentti oli uskonnollinen mies, vakaa kristitty, ja hän otti asian sydämensä tehtäväksi. Hän ”puhui Jumalalle” ja kysyi mitä hänen tulisi tehdä ja hän sai vastauksen, että ”on tullut aika lopettaa apartheid”. Joulukuussa 1989 Mandela ja de Klerk tapasivat ja helmikuun toisena 1990 parlamentin istunnossa de Klerk antoi vavisuttavan tiedotteensa, että apartheid lopetettaisiin ja, että Mandela vapautettaisiin ehdoitta vankilasta. Oli ollut yhteydenpitoa aiempaan presidenttiin P.W. Bothaan, ennen ja jälkeen tämän infarktin vuonna 1989, mutta avaintekijä joka alkuun pani Mandelan vapautumisen oli Maitreyan väliintulo.

Ihmiset ovat vuosien saatossa kysyneet minulta miksi Mandela ei koskaan puhunut tästä tapahtumasta. Henkilökohtaisesti en ole lainkaan yllättynyt. Jos hän olisi tehnyt niin, kukaan mediasta ei olisi uskonut häntä (sen enempää kuin media uskoo minuakaan tai Maitreyan paluun tarinaa). En sekuntiakaan epäile etteikö Mandela ajatellut, että Kristus vieraili hänen luonaan vankilassa. Jos hän olisi julkistanut tiedon, hänelle olisi naurettu ja todennäköisesti pilkattu: yleisestihän oletetaan, että Kristus on jokin ruumiiton olento, joka istuu ”taivaassa”, siinä missä Maitreya on fyysinen, tunnettavissa oleva ja lähestyttävissä oleva henkilö. Kuitenkin minun tietoni on, että Mandela kirjoitti tästä tapaamisesta muistiinpanonsa ja jätti kopioita luotetuille ystävilleen.

Mandelaa on ylistetty ainutkertaisena henkilönä, joka 27 vuoden vankeuden jälkeen astui ulos vankilasta, ei vaatien kostoa, vaan puhuen anteeksiannon puolesta, ja rakkauden sekä sovinnon puolesta. Tämä on tehnyt hänestä arvostetun kautta maailman. En yhtään epäile etteikö tämä sovituksen ja lähentymisen asenne olisi ollut Maitreyan lähestymisen inspiroimaa. Toivokaamme, että Mandelan esimerkki tulisi inspiroimaan maailman johtajia ottamaan saman kaltaisen asenteen anteeksiantoon ja pidättäytymiseen.

Mandelan tribuutti, jonka kirjoitti Roelof Frederik ”Pik” Botha, entinen P.W: Bothan hallituksen ministeri, päättyy sopivaan vetoomukseen maailmalle kunnioittaa Mandelan perintöä:

”Hänen kuolemansa on peruuttamaton, hänen perintönsä kuolematon. Me kaikki, hallinto, äänestäjät ja yhteiskunta sekä kirkot olemme kasvokkain väistämättömän haasteen kanssa: aiommeko kunnioittaa ja ylläpitää hänen perintöään vai aiommeko poiketa siitä? Ja kyllä, päättäjien kautta planeetan tulisi pohtia tätä perintöä, erityisesti kun heillä vielä on mahdollisuus rauhanomaisin neuvotteluin ja väkivallan sijaan ratkaista ristiriidat; hävittääkö kaikki ydinaseet vaiko säilyttää ne tuhotakseen planeettamme ja ottaako se kvanttihyppy joka tarvitaan jotta voimme välttää ilmastonmuutoksen tappavat seuraukset sekä planeetan luonnonvarojen köyhdyttämisen, vaiko nauttia päivittäisestä ahneudestamme siihen asti, että se estää säilyttämästä planeettaamme sellaisena, jossa lapsemme voisivat säilyä elossa.”