Jakamisen periaate pelastaa maailman

Kirjeet 10/2018

Share International -lehdelle lähetettyjä lukijoiden kirjeitä. Näiden kirjeiden kohtaamisten autenttisuutta ei ole voitu vahvistaa ja ne esitetään lukijoillemme oman pohdinnan ainekseksi.

Lokakuun 2018 kirjeet

Herätys

Arvoisa päätoimittaja,
Muutama viikko sitten syyskuussa 2018 noustessani aamulla sängystä sain kokemuksen, jossa viestittiin – ”Carol, tulen todellakin hyvin pian.” Vuosien ajan olen odottanut Maitreyan täyttä paluuta ja tunsin kokemuksen lämmittävän minua. Olen maininnut tästä kokemuksesta muillekin, jotka ovat myös tunteneet tämän vahvistuksen sydämellisyyden. Joten kerron tämän nyt teille.

C.E. Essex, UK.

Kuninkaallinen kohtaaminen

Arvoisa päätoimittaja,
Matkustaessani taksilla Schipholin lentokentälle Amsterdamissa lentääkseni takaisin Yhdysvaltoihin minulla oli pitkä keskustelu kuljettajan kanssa. Keskustelu alkoi kun selitin, miksi olin Hollannissa – Osallistuakseni Share Internationalin Transmissio-meditaatio -konferenssiin. Selitin mikä Share International on, mitä Transmissio-meditaatio on ja kerroin Maitreyasta ja Viisauden Mestareista ja heidän paluustaan. Kerroin Blavatskysta, Baileysta, Cremestä, maailman resurssien jakamisesta jne. Ajaessaan kuljettaja osallistui keskusteluun, kysyi kysymyksiä, teki huomautuksia ja osoitti kiinnostusta siihen, mitä kerroin.

Keskustelimme myös useista ajankohtaisista aiheista. Jossain vaiheessa hän puhui sosiaalisesta ja taloudellisesta epätasa-arvosta, maahanmuuttajien ja vähemmistöjen kohtelusta. Hän sanoi, että avain maailman muuttumisen näissä ja muissakin asioissa on USA koska se antaa maailmalle esimerkin. Hän sanoi, että muut kansat katsovat USA:ta päättääkseen mitä tehdä ja tekevät samoin kuin USA. Olin samaa mieltä, mutta lisäsin, että on myös jokaisen maan oma päätös tehdä se, mikä on oikein. Hän toisti jälleen, kuinka tärkeä USA on antaessaan esimerkin maailmalle, koska muut maat seuraavat USA:ta johtajana.

Jossain vaiheessa kysyin häneltä, mistä hän on kotoisin. Hän vastasi Kashmirista, mutta kertoi eläneensä Hollannissa monia vuosia.

Puhuessamme jakamisesta yritin muistella lainausta Gandhilta, ”Meillä on tarpeeksi jokaisen tarpeen tyydyttämiseen, mutta ei jokaisen ahneuden tyydyttämiseen,” ja sen sijaan selitin sitä hänelle. Hän oli samaa mieltä ja muistutti, että päivä (2.10.) oli Gandhin syntymäpäivä.

Ennen taksista lähtöäni kerroin lisää Transmissio-meditaatio ja sanoin, että se on luotu maailman hyödyksi. Hän sanoi, että maailma sisältää myös ihmiset ympärillämme, ja kun ihmisellä on rauha sisällään, se säteilee muihin samoin kuin kukkien tuoksu.

Koska hän oli vaikuttanut kiinnostuneelta, tarjosin hänelle mukanani ollutta hollannin-kielistä esitettä Transmissio-meditaatio. Hän otti sen vastaan mielellään. Kysyin hänen nimeään. ”Imran”, hän vastasi. ”Mitä se tarkoittaa?” kysyin. ”Se tarkoittaa kylän kuningasta”, hän vastasi. Hän kysyi nimeäni ja sanoi, että se sopii minulle hyvin. Silloin en täysin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta pohtiessani sitä myöhemmin, ajattelin sen liittyvän äskettäiseen keskusteluun nimestäni. Joku kertoi minulle, että nimeni tarkoitti oikeastaan vuorta, vaikka olin luullut sen tarkoittavan pientä kukkulaa.

Lähtiessäni taksista sanoin kohteliaasti, että ehkä tapaamme vielä uudelleen, vaikkapa kun vierailen jälleen Amsterdamissa. Hän sanoi painokkaasti soittaneensa tänään minun puhelimeeni (ilmoittaakseen olevansa tulossa), joten minulla olisi hänen puhelinnumeronsa. Ja hän saattoi jopa toistaa määrätietoisesti, että minulla on hänen numeronsa. Ajatellessani tätä kommenttia myöhemmin, päättelin sen mahdollisesti liittyvän äskettäisessä Share International -konferenssissa mainittuun kommenttiin, että joskus ”edustajat” antavat puhelinnumeronsa.

Kaiken kaikkiaan lähdin taksista innostuneena ja rohkaistuneena pitkästä keskustelustani Imranin, ”kylän kuninkaan”, kanssa.

M.L., San Francisco, USA.

Se on nimestä kiinni

Arvoisa päätoimittaja,
Syyskuussa 2018 osallistuin Euroopan Transmissio-meditaatio -konferenssiin kolmatta kertaa. Lähdettyäni juna-asemalta Kerkradessa, eksyin ja pääsin viimein Abbeyhin lähellä sijaitsevan kauniin metsän läpi. Nautin kävelystä ja lupasin itselleni tulla metsään uudelleen niin usein kuin mahdollista, minkä teinkin seuraavina päivinä. Mikkelin-päivänä, 29.9.2018, lähdin aamulla kävelylle tähän metsään. Aamupäivän lopun aiheemme oli ollut avoimuus. Aurinko paistoi ja tunnelma oli rauhallinen. Pian huomasin jonkun, joka näytti vaeltajalta. Hän vaikutti olevan noin 50 vuoden ikäinen ja hän työsi polkupyörää, joka oli lastattu muovipulloja täynnä olevilla muovikasseilla. Hän näytti urhealta, iloiselta, säteilevältä ja onnelliselta siitä, että oli elossa. Hän oli pukeutunut vaatimattomasti ja päässään hänellä oli lakki. Jotakin puoleensa vetävää ja avointa säteili hänestä.

Tavanomaisen paikallisen ”hei” tervehdyksen jälkeen mies alkoi välittömästi puhua minulle täydellistä ranskaa. Hän vastasi itseään koskeviin kysymyksiini, olinpa minä ilmaissut ne tai en. Hän vaelteli alueella keräämässä pulloja kierrättääkseen ne. Pullot olivat 25 sentin arvoisia. Hän lisäsi, että hänellä oli myös muita tulolähteitä, jotka antoivat hänelle mahdollisuuden matkustella paljon ja oppia tuntemaan ihmisiä ja kulttuureita eri puolella maailmaa. Hän sanoi vierailleensa 155 maassa. Hän kertoi myös, että hänen vaimonsa kannusti häntä lähtemään yhdeksi kokonaiseksi vuodeksi. Hän pyysi anteeksi sitä, että oli juonut muutaman pullon olutta.

Hän kysyi minulta, mitä minä tein siellä ja vaikutti tyytyväiseltä lyhyeen selitykseeni konferenssista, Maitreyasta, Kristuksesta…Hän katsoi minua sitten tarkkaavaisesti ja sanoi, että minulla on portugalilaisia esi-isiä (mikä on totta) ja teki erilaisia muitakin väittämiä, joiden totuutta ja merkitystä en tiedä.

Mikään ulkoisessa olemuksessani tai esiintymisessäni ei olisi voinut saada häntä tekemään sellaisia toteamuksia, joten kysyin kuinka hän tiesi tämän kaiken. Hän vastasi lukeneensa siitä ja sanoi ” Maasta olemme tulleet ja maahan me tulemme palaamaan” ja lisäsi että on lukemiseksi riittää se, mitä on kirjoitettu, eikä ole mitään tarvetta yrittää lukea, mitä on kirjoitettu taivaalle (tai jotain tämän tyylistä). Tätä olisi voinut pitää tavallisena kohtaamisena, jos hän ei olisi esitellyt itseään Christianukseksi eikä olisi sanonut asuvansa Palestiina-kadulla läheisessä Dutchin kylässä.

Kuultuaan, että olen pian palaamassa Ranskaan, hän ehdotti, että tapaisimme uudelleen seuraavalla kerralla, kun tulen konferenssiin. Viettäisimme hieman aikaa yhdessä sen jälkeen, kun hän olisi palannut Etelä-Afrikasta.

Sen jälkeen hän saneli minulle puhelinnumeronsa, jonka kirjoitin kiireesti ylös. Se on syöpynyt muistiini tähän päivään asti. Tällä kohtaamisella oli ajaton sävy. Kaksi muuta konferenssin osallistujaa oli liittynyt seuraamme jossain välissä ja he olivat myös läsnä tämän henkilön kanssa. Kuka hän oli, jää salaisuudeksi. Minulla on oma näkemykseni siitä. Jokainen muodostakoon oman näkemyksensä.

G.R., Antibes, Ranska.

Ranskalainen yhteys

Arvoisa päätoimittaja,
Tämä tapahtui Euroopan Transmissio-konferenssissa Kerkradessa. Kävellessäni metsässä lähellä luostarikirkkoa sharekollegani kanssa kohtasimme pariskunnan. Mies katsoi minua ja sanoi ”Hei Pascal”. Hän oli ranskalainen kuten minäkin. En ole nähnyt häntä koskaan aiemmin. Olin yllättynyt siitä, että hän tiesi nimeni.

Kiitos.

P.B., Toulouse, Ranska.

”Vielä täällä tuntemattomana”

Arvoisa päätoimittaja,
Tapasin kaksi ihmistä, joiden uskon olevan ”erityisiä”.

Iltapäivällä 3.10.2018 olin jakamassa The Emergence -lehteä lähellä Montparnassea Pariisissa. Minulla oli asu: punainen pellen nenä ja karnevaalihattu, jossa oli yin-yang symboli. Oli erityisen hyvä hetki olla siellä, ihmiset olivat ystävällisiä ja ottivat lehden melko helposti. Jossain vaiheessa tunsin pehmeän ja kauniin energian. Muutaman minuutin kuluttua noin 80 vuoden ikäinen, tyylikäs nainen, jolla oli iso side vasemman silmänsä päällä, tuli luokseni. Kerroin lehden sisällöstä. Hän sanoi minulle: ”Sinä olet todella rohkea kun teet sitä mitä teet. Astut itsesi ulkopuolelle. Et ymmärräkään kuinka rohkea olet. Onnittelen sinua. On ihanaa, että nuoret ihmiset (olen 34) edelleen toimivat”. (Ja hän puhui lehden jakamisesta kadulla). Kysyin hänen isosta siteestään silmän päällä. Hän kertoi minulle, että hänellä on imukudossyöpä. Kerroin hänelle Maitreyan kädestä ja annoin hänelle pienen kädenkuvan, joita minulla on aina lompakossani, antaakseni niitä ihmisille. Hän kysyi kahdesti, voisiko käsi auttaa häntä. Kerroin hänelle, että uskoin sen voivan auttaa, mutta että en ole selvännäkijä. Hän sanoi hymyillen: ”Sinä et tiedä tulosta”. Sitten hän lähti. Hänellä oli huumorintajua ja hän oli ystävällinen ja rauhallinen.

Muutaman minuutin kuluttua noin 40 ikäinen mies tuli suoraan luokseni. Hänen liikkeissään ja ulkoisessa olemuksessaan oli jotakin erityistä. Minuun teki vaikutuksen varsinkin hänen energiansa, hän oli hyvin dynaaminen. Minulle tuli selkeä tunne Tahto-aspektista, siten kun minä sen ymmärrän ja tunnen. Hän kysyi minulta lehdestä. Kerroin että lehti oli Transmissio-meditaatiosta. Hän tahtoi antaa minulle rahaa, mutta kieltäydyin ja sanoin lehden olevan ilmainen. Hän vaati ja kieltäydyin jälleen. Hän sanoi minulle hyvin suoraan: ”Sinullahan on paljon ongelmia?” Ymmärsin hänen tietävän vakavat rahaa koskevat ongelmani. Edellisenä päivänä olin juuri saanut tietää, että minun on maksettava paljon rahaa hammashoidosta ja koko vuoden minulla oli ollut isoja ongelmia autoni kanssa. Hän sanoi: ”Se on myös ilmaista (kuten sanomalehtikin, mutta puhuen rahasta). Hän katsoi lehteä. Selitin että se kertoi epätavallisista ilmiöistä ja Maailmanopettajan läsnäolosta. Hän puhui jälleen suoraan: ”Haluatko olla ensimmäinen opetuslapseni?” Katsoin häntä hämmentyneenä ja myös hymyillen ajatellen, että hän on ehkä valeguru. Hän jatkoi: ”Koska se olen minä!” Ja viimein hän sanoi, käsi suun peitteenä ikään kuin hän kertoisi salaisuuden, ”Mutta olen edelleen täällä tuntemattomana”. Ja hän lähti.

M.G., Tours, Ranska.

Ihmeellisen mieltä ylentävää

Arvoisa päätoimittaja,
Tänä kesänä ryhmämme järjesti julkisen Transmissio-meditaatio työpajan, mihin osallistui mukavasti ihmisiä. Ennen sen alkamista tunsin itseni (useista syistä johtuen) melko pahantuuliseksi enkä lainkaan innostuneeksi.

Kuitenkin katselemamme video, missä Rollin Olsson haastattelee Benjamin Cremeä Transmissio-meditaatiosta, kohotti mielialaani. Sitä kohotti vielä enemmän, ja todellakin muutti sen, käymäni keskustelu kahden miehen kanssa. He osallistuivat työpajaan ensimmäistä kertaa.

Tauolla menin pöydän luokse, jossa oli myynnissä kirjoja ja kortteja. Pitkä mies, noin kuusissakymmenissä, meni suoraan kortin luokse, jossa oli Maitreyan “käsi”. Kertoessani kuvan tarinan, hän hyväksyi sen heti ja sanoi empaattisesti pari kertaa ”Ihmeellistä!” , varsinkin kuullessaan, että voimme käyttää “kättä” pyytääksemme apua. Sitten hän kyseli tähdistä, jotka olivat toisessa kortissa ja minä selitin. Jälleen, ”Ihmeellistä!”, ”Uskomatonta!” Sen jälkeen hän osoitti Share International lehtiä pöydällä ja kerroin niistä. Hän kysyi voisiko ottaa yhden ja vaikutti hieman pettyneeltä ymmärtäessään, että ne eivät olleet ilmaisia. Päätin antaa hänelle yhden ja maksaa sen hienotunteisesti myöhemmin. Hän kyseli tulevista tapahtumista ja annoin hänelle lehtisen syksyn tapahtumista.

Hän keskusteli muutaman muun ihmisen kanssa ja täytti lomakkeen Transmissio-meditaatioon, antaen nimensä ja osoitteensa.

Toinenkin mies kiinnitti huomioni tauon aikana – pukuun pukeutunut vanhempi mies, jolla oli ihanat, ystävälliset kasvot ja pilkettä silmissä. Meditaation loppuessa menimme takaisin kirjapöydän luokse ennen pakkaamista. Tämä mies vietti siellä paljon aikaa lukupöydän ääressä täyttäen myös lomakkeen, jolla ilmoittauduttiin Transmissio-meditaatioryhmään. Sitten hän tuli luokseni haluten ostaa Benjamin Cremen kirjan Transmissio-meditaatio ja kysyi, mitä se maksaa. Kysyin häneltä, oliko hän nauttinut meditaatiosta. Hän hymyili leveästi sanoen jotakin tämän tyylistä ”Tunsin olevani maailman huipulla”. Se oli ollut hänen ensimmäinen kertansa ja kysyin häneltä, mistä hän oli kuullut työpajasta. ”Metrossa!” , hän selitti nauraen, kuin se olisi ollut yllättävää. Kysyin tulisiko hän myös tuleviin työpajoihin ja hän sanoi jotakin tämän kaltaista ”Voi, en jättäisi sitä väliin mistään hinnasta” hymyillen leveästi silmät tuikkien. Kättelimme ja esittelimme itsemme. Äitini tuli ja esitteli meidät uudelleen – he olivat jo tavanneet. Seisoimme ympyrässä, mies säteillen meille. Sitten hän kysyi äidiltäni oliko hän kuullut jonkun mainitsevan Blavatskyn ja myös Alice Baileyn ja he juttelivat lyhyesti heistä. Hyvästelimme toisemme ystävällisesti sanoen ”nähdään pian”.

Nämä kaksi tapaamista olivat niin rohkaisevia ja ilon täyteisiä ja minusta tuntui, että he yllyttivät minua innostumaan heille puhumisesta, mistä nautinkin (mikä tapahtuu tietysti meille kaikille, kun alamme kertoa tietoja kiinnostuneille ihmisille). Tietenkään en voi tietää, mutta minulla on vahva tunne, että he voisivat olla ”erityisiä” ihmisiä – ehkäpä Mestari Jeesuksen tai Maitreyan puhemiehiä.

Nimi ja osoite toimituksen tietoon. UK.

Lisäenergiaa

Arvoisa päätoimittaja,
Lauantaina 15.9.2018 ajoin autolla Leicesteriin vieraillakseni vanhan tätini luona hoitokodissa. Meillä oli tarkoitus tavata lounasaikaan, mutta olin myöhässä naapureideni kanssa sattuneiden odottamattomien tapahtumien vuoksi.

Sähköautoni tarvitsee säännöllistä latausta, joten lasken aina huolellisesti etäisyyksiä ajaessani Lontoon ulkopuolella. Olin jo ladannut autoni matkan puolivälissä, mutta autosta oli jo lataus vähissä ja minun oli ladattava se jälleen. Mutta koska minulla ei ollut paljoa aikaa, latasin juuri sen verran, minkä ajattelin riittävän.

Kaikki meni hyvin kunnes käännyin Leicesterin liikenneympyrästä väärin ja huomasin ajaneeni useita maileja väärään suuntaan. Katselin auton varausmittarin painuvan yhä alemmaksi ja säikähdin peläten, että autosta loppuisi virta enkä pääsisi päämäärääni. Nappasin autossa olevan Maitreyan käden ja kysyin, voisinko mahdollisesti saada vähän apua! Jatkaessani ajamista huomasin, että matkamittari näytti jatkuvasti 29 mailia vaikka ajoin miten kauan. Se ei muuttunut vaikka olin ajanut noin 10–15 mailia. Olin onnellinen. Liikennevaloissa huolestuin hieman, jospa mittari olikin jäänyt jumiin. Heti kun lähdin liikkeelle, mittari putosi 28:aan vain palatakseen 29:ään muutaman sekunnin päästä! Nauroin ja tunsin suurta rauhaa ja kiitollisuutta avusta, jota meille annetaan.

Ajaessani tätini kotiin mittari pysyi 29:ssa kunnes hänen naapuristossaan se putosi 28:aan ja sitten 27:ään kun saavuin parkkipaikalle. Mikä helpotus, että pääsin perille – ja juuri ajoissa syödäkseni lounasta tätini kanssa!

G.F., Lontoo, UK.

Sivun alkuun