Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Kohtaamisia -artikkeli: Kohtaaminen Lontoossa ilmastomiekkarissa

Kohtaaminen Lontoossa ilmastomiekkarissa

- Ihmisten kokemuksia, joissa mukana on ollut Maitreya, Maailmanopettaja

Marssi yhtenäisyyden puolesta

Arvoisa päätoimittaja
Ryhmä meitä Share International avustajia kokoontui sunnuntaina 29.11.2015 osallistuaksemme Lontoon ilmastomielenosoitukseen, johon odotettiin arviolta 50 000 osallistujaa. Ihmisiä kaikilta elämän aloilta ja kaikista iistä oli paikalla. Joillain oli merimiesasuja ja joillain asuja kuin Leijonakuninkaan puvustustosta. Puheiden alla kuultiin musiikkia Scandinavian Arctic First Nationilta, joka myös oli marssin etunenässä. Lopuksi kulkue käveli takaisin Parliament Squarelle Westminsterin palatsin edustalle. Tuolla näin valkopartsaisen vantteran pyhän intialaismiehen, joka oli pukeutunut hopeisiin ja kultaisiin seremoniallisiin pukineisiin.

Mies liikkui ihmisten parissa puhuen joillekin heistä. Pohdiskelin kukahan mies mahtoi olla ja erkanin ryhmästämme kulkien miestä kohden. Kysyin häneltä: "Onko sinulla viestiä meille?" Hän vastasi: "Viestiä? Ei minulla ole viestiä. Minä olen. Minä vain olen. Me kaikki olemme yhteydessä toisiimme, kaikki yhdessä ykseydessä. Me olemme elämä! Me olemme rakkaus!" Sitten mies kääntyi puhualseen muille jollekulle toiselle.

Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että intialaismies oli Maitreya

Minä palasin oman ryhmäni luokse ja yksi meistä pohti josko olisi mahdollista ottaa kuva miehestä, joten palasimme ryhmänä ja hän antoi luvan ottaa kuva. Ryhmäläinen kysyi mieheltä missä tämä asui, jä mies vastasi asuvansa kaikkien sydämessä. Nainen kysyi myös intialaiselta, miksi tällä oli kaulanauha täynnä numeroita 13. Mies vastasi, että se on symboli, joka ilmenee monissa ilmiasuissa: OMissa, kristitty risti sisältää 13 siten, että pitkä alapuu on yksi ja muut yhdessä kolme. Se voidaan nähdä mandaloissa ja kaikkialla luonnossa, se on universaali numero.

Voisitteko ystävällisesti kysyä Mestariltanne oliko mies joku erityinen? Oliko kuvan alareunassa siunaus?
S.P., Ashurst Wood, West Sussex, UK.

Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että kohtaaminen oli Maitreyan kanssa, joka oli intialaisen pyhän miehen asussa. Valo kuvan alalaidassa on siunaus.

Lue kohtaaminen Maitreyan saman ilmiasun kanssa hieman myöhemmin.

Lähde: Share International -lehti.

Maitreya näyttäytyy erilaisissa ja usein iloa tuottavissa asuissa tai yhteyksissä ihmisille kautta maailman. Noiden kohtaamisten tarkoitus on tuoda lohtua tai iloa ihmisille. Samalla Maitreya usein myös osoittelematta osoittaa jonkin asian. Usein kohtaamisissa on mukana Mestari Jeesus. Jotkut kohtaamiset ovat sellaisia, joissa yksinomaan Mestari Jeesus on roolissa. Joissakin Maitreyan tai Mestari Jeesuksen avustaja taikka Mestari Jeesuksen oppilas. Ne ilmiasut, jotka näihin kohtaamisiin valitaan ovat tarkoituksellisesti valittuja ja ne luovat joskus jatkumon. Kuten oli tapauksessa, jossa Maitreya näyttäytyi konduktöörin asussa samalle henkilölle, mutta noiden tapahtumien välillä oli kulunut vuosia ja jälkimmäisellä kerralla "konduktöörikin" oli vanhentunut. Aina nämä kohtaamiset ovat syvästi koskettavia. Joskus outo kohtaaminen on enemmän, kuin vain outo.


Sivun alkuun