Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 7–8/2003: Rauhan ajatuksen tukeminen

Rauhan ajatuksen tukeminen

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Usein käy niin, että toimiessaan sen puolesta, mitä ne uskovat olevan maailman parhaaksi, maat aiheuttavat maailmanlaajuista hävitystä. Niin sankka on lumeen sumu niiden teoissa, niin illuusioiden kyllästämä on niiden ajattelu, että parhaassa tarkoituksessaankin toimiessaan ne saattavat tuottaa suurta vahinkoa ja paljon surua sekä kipua.

Näin on tänäänkin. Viime aikoina USA on ”terrorismin vastaisen sodan” nimissä miehittänyt Afganistanin ja Irakin, aiheuttaen tuhansien siviilien kuoleman ja suurta tuhoa niiden infrastruktuureille. Taleban, vaikkakin fanaattinen ja joustamaton, ei pääasiallisesti ole tekemisissä terrorismin kanssa, mutta on nyt keräämässä joukkojaan hajaannuksesta ja harjoittelemassa terrorin taitojaan. Irakissa Saddam Hussein ei enää ole, mutta puutteen ja kärsimyksen sekä laittomuuden ja kaaoksen perimä on korvannut hänen kaamean hallintonsa.

Nyt Yhdysvaltain hallinnon katse on kääntynyt Syyriaan, Iraniin ja Pohjois-Koreaan joiden on kehoitettu muuttumaan, tai kohtaamaan ”rauhan” puolustajien sekä ”vapauden” vartijoiden kosto ja voima. Näin USA ajaa maailman stressin ja pelon valtaan ja näin ne puolestaan aiheuttavat epidemioita ja luonnonmullistuksia, jotka edelleen aiheuttavat pelkoa ja stressiä.

Vaarallinen

Mitä voidaan tehdä tämän vaarallisen tilanteen stabilisoimiseksi? Kuinka kansat voivat pitää Amerikan kurissa? Kuinka tavalliset ihmiset voivat vaikuttaa asioihin? Nämä ovat suuria kysymyksiä, eikä niihin todellakaan ole mitään helppoja vastauksia. Ne vaativat erityislaatuista viisautta ja koordinoidun lähestymistavan.

Ensinnäkin, maailman tulee ymmärtää ongelman todellinen luonne. USA:ta johtavat tänään ihmiset, jotka ovat alttiita katalalle energialle, joka aiheuttaa heidän toimensa ja saattaa rauhan vaakalaudalle. Se stimuloi heidän maailmanlaajuiseksi ulottuvan vallan himoaan ja vaarantaa maailmanrauhan. Sillä on sillanpäät Itä-Euroopassa ja Israelissa, joista juuri Israel on pääkeskittymä. Tämä tuhoava energia kumpuaa, vaikkakin laimeampana, siitä lähteestä, joka ajoi maapallon kaoottiseen sotaan 1900-luvulla, ja jonka ihmiset olivat kuvitelleet panneensa jo turvallisesti levolle.

Siksi on nähtävissä, kuinka tärkeätä on, että Lähi-itään saadaan rauha. Ja että palestiinalaisia kohdellaan todellisella oikeudenmukaisuudella ja että heille aikaansaadaan kestävä kotimaa. Tämä on kaikkein tärkein ihmisiä tänään uhkaava ongelma. Sen ratkaisematta jättäminen olisi tuhoisaa koko maapallolle.

Selviäminen

Tämän pahantahtoisen voiman päihittämiseen tarvitaan Hierarkian ja ihmisten yhteisten viisauden ja tahdon koko voima. Siksi on äärimmäisen tärkeätä, että ihmiset ymmärtävät tuon voiman todellisen luonteen. Ihmisten on organisoiduttuva ja toimittava yhteistoimin. Ihmisten on vaadittava palestiinalaisten painostuksen lopettamista ja siten lopettaa pelkotila, joka vainoaa israelilaisia. Yhdistyneiden Kansakuntien täytyy kaikin käytettävissä olevin keinoin painostaa Yhdysvaltoja ja Israelia, vastustaa suurvaltaa ja auttaa rauhan asiaa. Maailman ihmiset ovat jo aloittaneet marssimisen. Heidän tulee korottaa vaatimuksensa ääntä ja vaatia itselleen rauhaa. He ovat tulevaisuuden perilliset ja heidän tulee muokata se rauhassa.

Me Mestarit, teidän vanhemmat veljenne tulemme tekemään osamme, mutta tekojemme esteenä on teidän tietämättömyys ja tahdon puute. Siksi nämä sanat.

Toimikaa ilman pelkoa. Olkaa viisaita ja taidokkaita teoissanne ja kaikki tulee olemaan hyvin.

Lähde: Share International -lehti, 07 / 2003.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun