Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 1-2/2020: Uusi päivä

Uusi päivä

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Kun ihmiset tekevät tiliä maailmantilanteesta, he näkevät vain ongelmat, traumat, vaarat ja kriisit, joten pelkonsa lamaannuttamina tekevät hyvin vähän selättääkseen epätoivonsa luoman pysähtyneisyyden. Kun näin on, ihmisiltä jää näkemättä heidän parhaiden ponnistustensa tuoma kehitys ja vain harvoin he ymmärtävät tapahtumien seuraussuhteet. He ymmärtävät vain vähän kaikkien tapahtumien pohjana olevista laeista ja siksi ovat kykenemättömiä ohjaamaan niiden lopputulemia. Jos vain ihmiset eläisivät näiden näkymättömien lakien mukaisesti, heidän elämänsä kehittyisivät harmoniassa ja järjestyksessä.

Tällaisesta tietämättömyydestä ja pelosta huolimatta, ihmiset ovat tänä päivänä saavuttaneet uuden herkkyyden niille voimille, jotka heitä eteenpäin polullaan ajavat. He kokevat, joskin ohimennen, että on olemassa paljon, mitä he eivät ymmärrä ja vielä vähemmän mitä hallitsevat, mutta silti hitain askelin he kykenevät olevassa ja ympärillään havaitsemaan suuremman merkityksen ja tarkoituksen sekä suuremman ykseyden ja kauneuden.

Kun Me, Havainnoijat, omasta näkökulmastamme katsoen pohdimme ihmisten pyrkimyksiä ohjata muuttuvaa maailmaansa, Me ilolla tervehdimme merkkejä suuremmasta herkkyydestä niille korkeammille voimille, jotka ihmisten elämän vaikuttavat. Odotamme mielissämme tuon reaktion voimistumista ja näiden voimien laajempaa käyttöä hyvän puolesta.

On totta, että Me näemme myös vihan sekä julmuuden ja väkivallan sekä sodan kasvun, mutta nämä pelon aiheuttamat reaktiot lähenevät loppumispistettään ja tulevat väistymään. Tämä muutoksen aika on toden totta vaikea aika. Monet ihmiset kurottavat jo tulevaisuuteen, kaivaten muutosta ja uusia vastauksia ongelmiinsa. Toiset tarttuvat synkkinä vanhoihin tapoihinsa ja pyrkivät kitkemään uuden ryntäyksen. Me seuraamme ja odotamme varmoina, että ihmiset löytävät tiensä.

Maitreya, Mestareiden oma Mestari, on asemissa alkaa julkisuuteen tulonsa työskentelemään avoimesti ihmisten parissa. Tämä ei voi tarkoittaa sitä, että Hänen työnsä kulisseissa kokonaan taukoaisi. Paljon siitä, mitä Hän nytkin tekee, tukee sellaisten pyrkimyksiä, jotka muuten epäonnistuisivat. Hänen apunsa ja ohjauksensa ohjaa useamman kuin yhden viisaan johtajan kätten töitä ja suojaa heitä vahingolta.

He, jotka hyökkäisivät maailmaa vastaan todistaakseen voimansa, hyökkäävät myös Maitreyaa vastaan. Kaikkien hyvän tahdon ihmisten selkänojana seisovat Maitreya ja Hänen Ryhmänsä. He yhdessä muodostavat kilven, johon kaikki nuolet turhaan lyövät. Tule pian Hänen puolelleen, kun Hän tulee julkisuuteen. Liity Hänen rauhan, oikeudenmukaisuuden ja vapauden viirinsä joukkoihin ja siten auta Häntä valtaisassa työssään. Ihmisten elämän uusi päivä sarastaa. Tuollaista päivää ei milloinkaan ennen ole koettu.

Lähde: Share International -lehti, 01 / 2020.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun