Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 1-2/2019: Uusi alku

Uusi alku

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Kun ihmiset ymmärtävät mihin syvyyksiin ovat tipahtaneet, he tulevat ottamaan selkoa itsestään ja tulevat aloittamaan paluumatkan takaisin järkevyyteen ja turvaan. Tämä tulee viemään aikaa, tietysti, sillä tipahtamisella armosta nykyiseen korruptioon sekä kaaokseen on oma pitkä historiansa. Vuosituhansien ajan ihminen on vähän kerrassaan kulkenut alaspäin siitä henkisestä tasosta, joka kerran oli elämänsä perustana. Ihminen on unohtanut juurensa sekä tarkoituksensa kun pimeä aikakausi sekoitti hänen muistinsa ja eksytti hänen sydämensä. Materian ja ajan luoman kaksinkertaisen lumeen eksyttämänä, ihminen alkaa vasta nyt herätä pitkästä unestaan ja illuusiostaan.

On sanomattakin selvää, että yksittäiset ihmiset ovat nousseet lauman edelle ja ovat taistelleet tiensä epätietoisuuden sumujen läpi jonkinasteiseen valoon. He ovat niitä kirkkaita tähti, jotka ovat luottaneet sielunsa tietoon sekä tarkoitukseen ja jotka siten toimivat majakkoina muille. Näiden erityislaatuisten miesten ja naisten kautta, totuus ihmisen iäisestä polusta on aina vain enenevässä tietoisuuden määrässä pidetty hengissä ja kaitsettu pimeimpinäkin hetkinä

Nyt kun astumme Vesimiehen opetuksen aikaan, uusi luku aukeaa ihmiskunnalle ja uusi alku on turvattu ihmisrodulle.

Tuhansien vuosien ajan ihminen on ponnistellut pimeässä, tietämättömänä ryhmästä Vanhempia Veljiään, jotka alati valvovat ihmisiä takkuavassa edistymisessään ja jotka kaitsevat ihmisiä läpi heidän itse luomiensa vaikeuksien ja vaarojen.

Nyt viimein, nämä Veljet voivat astua esiin valoon ja näyttäytyä ihmisille.

Nyt viimein, He voivat avoimesti opastaa ja opettaa.

Veljinä, Mestarit tuovat uuden ymmärryksen siitä todellisesta suhteesta, joka vallitsee ihmisten kesken.

Mestareina, Veljet tulevat osoittamaan ihmisille sen viisauden ja tiedon, joka jonain päivänä tulee olemaan heidän ja täten He tulevat nopeuttamaan ihmisten pyrkimyksiä.

Ystävinä ja oppaina, He tulevat ihmisten edessä kannattelemaan peiliä siitä, miksi ihmiset voivat tulla, ja siten tulevat nopeuttamaan rodun kehityskulkua.

He tulevat opettaakseen ja opastaakseen ja tarjotakseen lohtua kaikille.

Heidän suuri johtajansa, Maitreya, seisoo valmiudessa aloittamaan matkan, jollaista ei koskaan ole koettu, ja joka tulee tuomaan Hänet avoimesti päivänvaloon, lähemmäs ihmisten sydämiä ja mieliä.

Hänen opetuksensa tulee inspiroimaan ihmisiä muuttumaan sekä muuttamaan oman elämänsä paremmaksi, ja muokatakseen tulevaisuuden tarkemmin Suunnitelman mukaiseksi.

Näin ihmiskunta tulee taas nousemaan lähemmäksi sitä korkeutta, josta se kaukaisessa menneisyydessä alkoi matkansa alhoon.

Mikään ei tuota nousua voi estää muu kuin ihmisen oma tahto. Täten ihmiset seisovat koettelemuksen partaalla, jollaista ei ihmisen pitkän historian kuluessa ole ennen nähty. Mutta Mestareiden esijoukko on heidän keskuudessaan ja tulevaisuus on taattu.

Maitreya Itse, on ryhmittyneenä ja valmiina astumaan esiin sekä kohtaamaan aikakauden tietämättömyyden. Hän on ympärilleen kerännyt avustajia jokaiselta mantereelta, ihmisiä kaikista taustoista ja perimistä. Yhdessä he ovat valmiit käymään taistoon tietämättömyyttä vastaan sekä ahneutta, itsekkyyttä ja julmuutta vastaan, ja he ovat varmoja voitostaan.

Lähde: Share International -lehti, 01 / 2019.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun