Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 3/2010: Herääminen

Herääminen

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Nyt kun Maitreya on astunut maailman avoimelle areenalle ja nyt kun Hän on esiintynyt useita kertoja televisiokameroiden avoimessa katseessa, on mahdollista kerrata mitä on saavutettu tähän mennessä, ja jossain määrin tulkita niiden reaktioita, jotka ovat nähneet ja kuulleet Hänen puhuvan. On muistettava, että näissä alustavissa kohtaamisissa yleisön kanssa Maitreya on ollut varuillaan, jottei säikyttäisi pois heitä, joita Hän toivoo voivansa auttaa, eikä ole niin voimakkaasti painottanut muutosta, turhan dramaattista ja radikaalia uudistumisen ohjelmaa. Ollen kriittinen nykyiselle talouden toimintamallille, joka tuo kärsimystä ja vaikeuksia miljoonille, Hän ylisti ihmisiä heidän monista saavutuksista ja heidän valmiudestaan pyrkiä uuden ja paremman maailman luomiseen.

Reaktio, tähän asti, voitaisiin luonnehtia vaimeaksi, mutta pohtivaksi, sellaiseksi, jossa kaikuu Maitreyan ajattelun vilpittömyys. On muistettava, että Maitreya esiteltiin tavallisena ihmisenä, yhtenä meistä, eikä Messiaana ja hahmona korkeuksista. Täten ihmisten reaktiot olivat luonnollisia ja todellisia, aitoja heijastumia heidän peloistaan ja toiveistaan. Tietenkin reaktiot vaihtelivat katsojan taustojen mukaan, mutta Maitreya on oikein tyytyväinen tähänastiseen reagoimiseen.

Muutos
Tästä pitäen Maitreya tulee ”kiristämään ruuvia” tarpeelle pikaiselle muutokselle, tarpeelle rauhalle, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen ja jakamiseen. Hän tulee myös kohdistamaan huomion Maa-planeetan surkeuden tilaan ja ihmisten vastuuseen sen tilasta. Näin Suuri Herra tulee luomaan kasvavan äänenvoiman, joka vaatii elämämme ja maailmamme uudelleenjärjestämistä.
Tämänkaltaiset haastattelut tulevat toistumaan kautta maailman ja ne tulevat herättämään ihmiset kaikkialla heidän mahdollisuuteensa panna elämänsä kuntoon, mahdollisuuteensa luoda oikeudenmukaisuutta sekä rauhaa jakamisen teolla, näkemään itsensä Yhtenä, iäksi lopettamaan kilpailun ja ahneuden, joka näin pitkään on pitänyt ihmiset paikoillaan kehityksen polulla heille viitoitetulla tiellä kohti pyhyyttä.

Näin Maitreya tulee vähän kerrassaan herättelemään ihmiset pitkästä unestaan ja tulee herättämään heidän halunsa muutokseen. Näin tulee kasvamaan suuri ja tiedostava yleinen mielipide, maailman mahtavin voima.

Tuota mahtavaa voimaa vastaan ei mikään vastus pysy pystyssä. Ihmiskunta itse, Maitreyan inspiroimana ja elävöittämänä, tulee jälleenluomaan tulevaisuutensa, ja yhtäläisen vapauden sekä oikeudenmukaisuuden keinoin se tulee luomaan Hyväntahdon ja Toteutuvan Rakkauden aikakauden.

Lähde: Share International -lehti, 03 / 2010.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun