Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 4/2004: Lopullinen voitto

Lopullinen voitto

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Kun kansakunta kasvaa aikuisuuteen ja kypsyyteen, se suhtautuu toisiin valtioihin täysin eri lailla, kuin siihen asti. Se alkaa kunnioittaa lakia, joka sitoo kaikki kansat yhteiseen vastuuseen ja tarpeeseen. Kasvavan kypsyyden merkki on nimenomaan tuo yhteisen lain kunnioittaminen, jonka ihmiskunta on katsonut tarpeelliseksi rauhallisen yhteiselon perustaksi. Ajoittain, jokin valtio saattaa kokea olevansa niin voimakas, että se voi sivuutta lain, joka ärsyttää sitä sen halussa dominoida ja käydä sotaan, sen ystävien varoituksista ja pidättyväisyydestä huolimatta.

Niinpä tänä päivänä Yhdysvallat, nyt ainoana ”supervaltana” kiusaa ja huolestuttaa kypsempien kansakuntien asukkaita, jotka ovat jo kasvaneet näkemään yksipuolisen ja kansojen yhteisen lain vastaisen toiminnan haihattelun sinä mitä se on.

Lihaksiaan pullisteleva, nuori ja ylitsepursuavan varma ”supervalta” tulee kapsahtamaan omaan pullisteluunsa ja mitä nopeammin, sitä parempi koko maailmalle. Jo nyt kasvava kaaos muuttuu ihmishenkien menetyksiksi sekä USA:n, että Irakin puolella. Pandoran lippaan sinetti on murrettu ja ulos on astunut hirviö, jota kukaan ei kykene kontrolloimaan. Yhdysvaltain hallinto ponnistelee pitämään kasvonsa ilmeet urhoollisena, mutta kulissien takana he ovat huolissaan ja etsivät epätoivoisesti häpeätöntä vetäytymistapaa.

Samaan aikaan, kukistettu Irakin armeija käy sissisotaa tietyllä menestyksellä ja uskonnolliset ryhmät, aina tilaisuuden tullen, lisäävät jännityksen määrää vaatimuksillaan sisällissodasta. Täten Yhdysvaltain presidentin äärimmäinen seikkailu, jonka piti osoittaa maansa voittamattomuus, voi esittää vain harvoja saavutuksia, mutta sillä on vielä erittäin paljon menetettävää.

Haihattelua
Kun USA:n hallinto vihdoin itsekin tulee huomaamaan sodan turhuuden, sen vastuuttomuuden ja haihattelevaisen luonteen, ei se – tietenkään – tule myöntämään maailmalle tätä. Sen sijaan, se tulee hakemaan YK:lta apua saada itsensä vapautetuksi tästä hävettävästä erehdyksestä, ja mikäli vain mahdollista, tulee osoittamaan muita syyllisiksi.

Kärsijät
Kun kansojen välistä lakia rikotaan, koko maailma kärsii. Niin nytkin. Tämän turhan sotilasvoiman esittelyn aiheuttaman jännitteen vuoksi miljoonat syyttömät joutuvat terrorismin ja kauheuksien kärsijöiksi. Maailma kamppailee epidemioiden alla, kun ihmisen vastustuskyky alkaa pettää stressin vaikutuksesta. Jos nuo sodanlietsojat vain ymmärtäisivät tekojensa karmalliset seuraamukset, he saattaisivat parantaa tilanteen ja hakea uuden toimintasuunnan.

Maitreya seuraa tätä epäharmonista tilannetta hyvin tarkasti, aina valmiina apuun, jos tarpeen ja valmiina tulemaan julkisuuteen, mikäli mahdollista. Muistakaa, että Maitreyalla ei ole mitään epäilyksiä lopullisesta voitosta niiden hyväksi, jotka seisovat Hänen joukoissaan ja jotka arvostavat rauhaa, oikeudenmukaisuutta, vapautta sekä rakkautta. Hän tietää näiden ominaisuuksien olevan ihmiskunnan pääominaisuudet ja niiden tulevan osoittamaan mahtinsa.

Lähde: Share International -lehti, 04 / 2004.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun