Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 3/2012: Tuleva muuntautuminen

Tuleva muuntautuminen

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Nykyisten ongelmiensa ja surujensa syvyyksistä ihmiskunta tulee löytämään toivoa. Niin paljon siitä, mitä tapahtuu on positiivista ja koko ihmisrodulle hyvää tekevää, että ihmiset voivat olla vakuuttuneita ongelmiensa varhaisesta helpottamisesta. Ei kertaheitolla, mutta vähän kerrassaan, hiljalleen. Hiljalleen ihmiset tulevat myös oppimaan syyt nykyisille vaivoilleen. He tulevat ymmärtämään, että ihmiskunta on yhtä sekä jakamaton. Se on yhtä pitkän yhdessäolon ja sukulaisuuden johdosta, mutta myös yhteisen pyhyytensä vuoksi. Enää ihmisten ei tarvitse pelätä tai taistella naapurinsa kanssa. Enää ei miljoonien tarvitse nälkiintyä yltäkylläisyyden keskellä. Täten voi syntyä uusi aika, missä oikeudenmukaisuus ja jakamisen periaate ohjaavat nykyistä kaaosta ja edesvastuuttomuutta. Syntyy uusi aika, jossa ihmiset arvostavat toisiaan ja välittävät toisistaan; aika jona ihmisen pyhyys tulee ilmenemään ja jona elämän salaisuudet tullaan tuntemaan. Täysijärkisten ihmisten tavoitteena riittävyys tulee korvaamaan yltäkylläisyyden.

Oikeanlaiset suhteet
Täten ihmiset tulevat saavuttamaan oikeanlaiset suhteet toistensa kesken ja kaiken Lähteen kanssa. Maitreyan ja Hänen ryhmänsä ohjauksen sekä inspiraation alaisina ihmiset tulevat kukoistamaan pyhyydessään ja he tulevat ilmentämään sitä kaikessa mitä tekevät. Terrorismin ja sodan kauheudet tulevat pikaisesti häipymään ihmisten muistista ja niiden tilalle tulee tulemaan valtava luovuuden kasvu. Ihmiset tulevat uudistamaan ja kaunistamaan kaupunkinsa, tehden niistä tuon uuden ajan arvoiset. Kaupunkeja tulee olemaan lukumääräisesti enemmän ja ne tulevat olemaan kooltaan pienempiä ja niiden välillä tulee olemaan nopea sekä äänetön liikenne. Ihmiset tulevat opettamaan lapsensa monin eri tavoin, jokaisen lapsen ollessa linkittynyt opetusjärjestelmään oman säderakenteensa määräämällä tavalla. Ajan myötä Mestareiden ja ihmissuvun välinen yhteydenpito tulee kasvamaan aina vain läheisemmäksi ja lapset tulevat kehittymään loogisesti asteelta toiselle kasvavassa tietoisuudessa. Kaikissa näissä toimissa, tässä muuntautumisessa, jokaisella on osansa tehtävänä.

Tulevia merkkejä
Nyt, tulee ilmenemään sarja merkkejä, jotka tulevat äimistyttämään heidät, jotka kokevat ne. Kukaan ei tule kykenemään selittämään tätä ilmiötä, mutta se tulee ennakoimaan muutosta ihmisten ajattelussa ja ymmärryksessä. Tuosta ajankohdasta alkaen odotuksen tunne tulee valtaamaan useimmat kansakunnat, seikka, joka tulee valmentamaan ihmiset tulemassa oleviin erityislaatuisiin tapahtumiin. Kuten tiedätte, kaikki ihmiset eivät ota tosissaan sitä uutta aikaa, joka ihmiskunnalla on edessään. Nämä tapahtumat tulevat valmistamaan useampia tähän ilmenemiseen.

Lähde: Share International -lehti, 03 / 2012.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun